keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Dumaguete, ihan mukava - hetkeksi

Seuraava kohde oli siis Dumaguete Negroksen saarella. Sitä kehutaan Filippiinien mittakaavassa viihtyisäksi yliopistokaupungiksi. Omat Dumaduetesta fiilikset ovat aika ristiriitaiset.

Juu, kyllä, löytyi kaksikin yliopistoa, ja on rantabulevardi, joka voisi sopivasta kulmasta katsoen kuulua vaikka Californiaan. Muttamutta... Kun katsoi toiseen suuntaan, näki rähjäisen keskustan, sekavan tricycle-, jeepney- ja moottoripyöräsuman. Illan tullen rantabulevardille ilmestyi myös kaikenlaisia kaupustelijoita ja kerjäläisiä. Ja bulevardin varrella olevissa baareissa päivysti joukko keski-iän ohittaneita länkkärimiehiä, osa paikallisessa naisseurassa, osa sitä odotellen.
Ja kuitenkin, suurin osa ihmisistä oli varsin hymyileviä ja ystävällisiä. Suurin osa oli siististi pukeutuneita, jos joku vaate onkin kuluneempi. Ja turvattomaksi en tuntenut oloani kertaakaan, vaikka poikkeaimme pimeyden laskeutuessa paikallisiin markkinakortteleihin tai kävelimme hiljaisia katuja takaisin hostellille.

Ahdistavinta oli kohdata kerjäläislapsia, jotka nuhruisina ja hintelinä ojensivat käsiään kohti. Tahtoisi auttaa, mutta ei oikein tiedä miten. Yleensä tarjosin repusta banaanin tms. niin saivat nälkäänsä jotain. Rahaa en halunnut antaa, kun vaikea arvata kenelle se todellisuudessa päätyy ja toisaalta, kaikille sitä ei voisi kuitenkaan jakaa. Lahjoitan rahani koordinoidummin sitten Kirkon ulkomaanavun kautta.

Itse Dunaguete ei siis ollut mitenkään erityisen viehättävä, vaikka tajuankin, että oli hyvä nähdä tämä "kehitysmaapuolikin" Filippiineistä. Kaupungista oli kuitenki hyvät yhteydet muihin paikkoihin, joten Harold's mansion -hostelli toimi ihan kelpo tukikohtana.

Nappasimme jeepneyn (katettu lava-auto, jonka takaosassa on penkit) ja köröttelimme sillä kaupungin ulkopuolelle, mistä jatkoimme moottoripyörän kyydissä pikkutietä vuorille Twin Lakesin -kansallispuistoon. Jo matkalla maisemat serpentiinitieltä laaksoihin ja merelle olivat huikeat, mitä nyt hurjalta kyydiltä ehti ympärilleen katsella. Perillä Twin Lakesissa meidät vastaanotti korvia huumaava meteli: kaskaiden siritys ja joidenkin muiden hyönteisten lähes palohälyttimen ääntä muistuttava ujellus.




Kävelimme metsässä lyhyehkön, mutta maastoltaan haastavan reitin järveltä toiselle. Olin toivonut näkeväni ehkä apinoita, mutta ne pysyivät tiheikön kätköissä. Sen sijaan näimme upeita puita, köynnöksiä, liskoja, jättimäisiä perhosia ja kolibreja. Ja se metsän tiheä, elämääkuhiseva tunnelma, se oli jo itsessään upeaa!

 


Toisena päivänä lähdimme hostellin oman divecenterin mukaan Apon saarelle hiukan Dumaguetesta etelään. Apo on Filippiinien ensimmäsisiä merensuojelualueita, joten siellä korallit ovat jo pitkään saaneet olla rauhassa dynamiittikalastukselta sun muulta niitä kuluttavalta. Ja sen kyllä huomasi! Valtavan upeita värikkäitä ja eläviä riuttoja! T pääsi kolmelle sukellukselle ja minä ihastelin vedenalaista maailmaa jälleen snorklaten.


 Nyt vene vei meidät selvästi syvempiin kohtiin kuin Moalboalissa. Kevyessä aallokossa pinnan tuntumassa kelluessa tuntui kuin olisi lentänyt hurjan värikkään ja eläväisen maiseman yläpuolella. Oli värikkäitä raidallisia anemoneja (tuttu nemoa etsimässä -leffasta), lehtikalan muotoisia isoja keltamustavalkoisia, pieniä sinisiä, neulan muotoisia hopean harmaita ja vaikka minkälaisia kaloja. Lisäksi näimme kilpikonnia, merimakkaroita, merikäärmeen, seepioita ja merietanoita. Ja ihan
parhaana, (siis mun mielestä) suuria värikkäitä papukaijakaloja, jotka nakersivat koralleja, niin että rouske kuului vedessä. Eikä yhtään meduusoita!





Hyvä päivä! Plussalle jäätiin, vaikka meitsi polttikin takareitensä pintavedessä niin, että vielä kolmen päivän päästäkin vaatteet sattuu päällä.

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Makeaa vettä välillä - Kawasan Falls

Moalboalin nähtävyydet ovat lähinnä vedenalaisia. Kävimme kuitenkin katsomassa myös läheistä Kawasan fallsin vesiputousta. Sinne olisi tehty retkiäkin, mutta totesimme ne tarpeettomiksi, kun tricyclet ja bussitkin kulkivat putouksille vievän polun lähtöpaikkaan.


"Polku" on ehkä hiukan vaatimaton termi kuvaamaan alkumatkalla reitillä ollutta hiekkatietä, jolla tungeksi paikallisia kävellen ja mopoilla. Polku seuraili putouksilta tulevaa pientä kirkasta jokea. Aina siellä täällä alavirrassa oli filippinoperheitä pyykkäämässä ja metsään puiden väleihin ripustettu pitkiä pyykkinaruja kuivuville vaatteille ja lakanoille: paikallinen pesula. Muutenkin polun varrella riitti katseltavaa suurista perhosista ja köynnösten peittämistä puista aluskasvillisuuden keskellä kirmaaviin kanoihin.



Itse putouksen ympärillle oli pystytetty melkoinen kompleksi: pieni kallis hotelli, pari ravintolaa, päivänvarjo-,pelastusliivi- ja putouksenvieruspöytien vuokraamoita. Olemme molemmat nähneet aiemmilla reissuilla komeita vapaana virtaavia vesiputouksia niin Islannissa, Uudessa-Seelannissa kuin Aasiassakin, joten tämä yksilö ei sinänsä ollut kovin vaikuttava ympäröivää turismikaaosta lukuunottamatta.

Jatkoimme kuitenkin polkua pitkin ohi putouksen ja heti sen yläpuolella polku pieneni ja joki alkoi näyttää villimmältä. Välillä se jakautui useammaksi pieneksi koskeksi, välillä leveni poukamiksi, joissa uida. Pariin kohtaan ylemmäskin oli tuotu pöytiä ja pelastusliivejä vuokrattaviksi ja niissä kohdin ihmisiä oli enemmän, mutta enimmäkseen joki sai virtailla rauhassa. Hikisen kipuamisen jälkeen oli ihana pulahtaa viileään veteen uimaan sopivista poukamista.





Paluumatkalla törmäsimme ensimmäiseen sadekuuroon, joka oli rankka, mutta hyvin paikallinen. Ja lämmin! Kuin olisi lämpimässä suihkussa ollut.


Muuten loppuaika Moalboalissa kului lähinnä T breezessä chillaillen ja auringonlaskuja fiilistellen. T tosin kävi vielä juuri ennnen lähtöä laskemassa lähiriutan kilpikonnat: 3. Sit vaan tuskaisan kuumalle matkalle kohti etelää, Negroksen saarta ja Dumagueten kaupunkia.




torstai 24. huhtikuuta 2014

Good morning, Moalboal! Hyvää huomenta, muu maailma!

Kkukkokiekuuuuu! Ja kiekuu oikeesti aikaisin! Kello on täällä jotain seitsemän, kun kirjotan tätä, ja oon ollut jo kohta pari tuntia hereillä. Pihapiirien kukot aloittivat konserttinsa auringon noustessa ja ovat jatkaneet siitä asti. Mutta eipä tuo haittaa.  Täällä Filppareilla me tehdään päivässä paljon vähemmän asioita kuin vaikkapa Japanissa, joten päivälläkin ehtii kyllä viettää siestaa, huilia, pitää tauon ja sit taas vähän levätä välissä. Se on aika ihanaa just nyt!

Ja ollaan me kuitenkin jo eilen vähän päästy laajentamaan elämää täältä T breezestä. Huristeltiin tricyclellä (mopo, jonka kylkeen on kolmannen pyörän varaan hitsattu värikäs pieni matkustajakoppi) Moalboalin sukelluskeskittymän Panagsamaan, joka siis on vain yhden hiekkatien molemmin puolin n. 500m matkalle ulottuva lähinnä divecentereistä, ravintoloista ja pienistä resorteista ja hostelleista koostuva kyläpahanen. Sieltä käsin käytiin Savedra dive centerin matkassa sukeltamassa ja snorklaamassa.

Ensin putputeltiin pumpboat-veneellä Pescadorin saaren merensuojelualueelle. T, jolla on PADIn advanced diver -lisenssi, lähti syvyyksiin muutaman muun sukeltajan kanssa ja minä jäin snorklaamaan saarta ympäröivälle riutalle. Snorklaten paikka oli hieno (ainakin omassa olemattomaan kokemukseen pohjautuvassa mittakaavassani): paljon pieniä pelottomia värikkäitä kaloja, korallia ja pitkä mustavalkoraidallinen merikäärme. Tuntui kuin olisi lillunut akvaariossa.
T ei ensimmäisen sukelluksen perusteella vielä ihan vakuuttunut Moalboalin vesistä. Iltapäivällä kuitenkin suoraan rannasta lähtenyt shoredive rantamatalikon reunalla avautuvalle syvänteelle muutti tilanteen: Valtaisa tuhansien makrillien lauma, joka riitti tiheydessään peittämään auringon, oli kuulemma vaikuttava näky.

Itse jäin iltapäivällä snorkkeleineni matalikolle, kun törmäsin heti rantavedessä suureen kauniiseen merikilpikonnaan, jonka kilpi oli halkaisijaltaan varmaan metrin verran. Siinä se laidunsi pohjasta levää kaikessa rauhassa ja täysin lunkisti antoi minun uida mukanaan. Pidin kunnioittavaa etäisyyttä, mutta välillä kilppari ui itse lähemmäs, niin että parin metrin päästä erotin hyvin sen kuorelta ruokaa etsivät kalat. Upea otus.

Ainut negatiivinen asia meressä olivat meduusat, joita lipui pinnan tuntumassa aika paljon. Olemattomasta olemuksestaan huolimatta niiden rihmat ja lonkerot polttavat ikävästi iholla. Tunne vastaa lähinnä jotain nokkosenpolttamaa, mutta jotenkin niihin ei ole vielä tottunut ja jään herkästi
vaan kyttäilemään niitä ja unohdan katsella muuta merenalaista maailmaa.

Loppupäivä sit keskityttiin siihen huilailupuoleen, mitä nyt välillä vähän huolehdittiin nesteytyksestä.  T breezen pojat kipusi pyynnöstä hakemaan pari kookospähkinää puusta ja niitä sitten pillillä lipitettiin lueskellessa. Ja sit yhtäkkiä olikin ilta taas!



Ei mulla nyt sit muuta enää tällä erää, 
paitsi pari gekkosta katosta.


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Tervetuloa paratiisisaarelle

Matka CebuPacificilla Filippiineille ei ollut helpoin mahdollinen: iltalento Manilaan, jossa olimme suunnitelleet nukkuvamme kentän penkeillä odotusajan aamun jatkolennolle Cebuun. Lennoissa ei mitään valittamista, mutta NAIA eli Manilan kenttä yöaikaan on jotain hämmästyttävää! Koko ajan eli yö yhdestä aamu kuuteen (ja siis oletettavasti kellon ympäri yhtä lailla) ihmiset hulisee ympäriinsä ja poppi soi täysillä ja jossain kulman takana joku piikkaa ja poraa lattiaa. Yritä siinä nyt sit kuhmuraisella metallipenkillä kaiken keskellä nukkua. 

Mutta kaiken lentämisen ja 3 tunnin automatkan jälkeen saavuimme perille Moalboalin Savedraan Cebun länsirannikolle, pieneen paratiisiin nimeltä Seagates T Breeze Coastal Resort. Vastaanotto oli hymyilevä ja välitön. Isäntämme on kuusissa kymmenissä oleva mukava welssi ja emäntä filippiino. 
Lisäksi pari tyttöä häärää keittiössä ja laittaa meille oikein hyvää ruokaa. Ravintolasta saa jälkiruoaksi makeimpia ja kypsimpiä koskaan syömiäni tuoreita mangoja, tai juomaksi kookospähkinän.

Meillä on täällä kaislakattoinen pieni talo, jolla on oma terassi puutarhaan täynnä erilaisia kukkivia puita. Ja puiden lomassa juoksentelee kanoja ja kukko. Ja terassin katossa asuu joukko pieniä kalpeita gekkoja, jotka tulevat pimeällä esiin syömään hyönteisiä. Ja niiden yläkerrassa, aivan katonharjalla on pääskysten pesä.

 


Ja kaikki aukeaa merelle. Siniselle, kirkkaalle merelle, jossa uivat kilpikonnat ja moniväriset pienet kalat. Näimme, kun vuokrasimme snorklauskamat ja lähdimme rannasta vain suoraan sukeltelemaan. Täällä ei ole hiekkarantaa, vaan ranta kohoaa vedestä jyrkkänä ja muutamasta kohdasta portaat vievät suoraan aaltoihin. Pienenä vitsauksena vedessä ovat läpnäkyvät meduusat rihmoineen, jotka jättävtä ikävän polttavan jäljen iholle.





Mutta päästiinpä aikalailla toisiin tunnelmiin vuorokauden matkustamisella: urbaanin ja kolean Kioton lyhtyjen loisteesta ja ihmisvilinästä Filippiinien kuumuuteen ( yö 23, päivä 30) keskelle kaskaiden sirkutusta, vuohien, koirien ja erilaisten lintujen ääniä, kirkkaan tähtitaivaan alle.

Väsyneenä, mutta onnellisena
J ( T nukahti jo)



maanantai 21. huhtikuuta 2014

Jäähyväiset matkafarkuille, ja Japanille -Kioto osa 2

Pääsiäissunnuntain käytimme kävelemällä aamupäivän halki temppelien ja käsityöläiskujien täplittämän eteläisen Higashiyaman-kaupunginosan. Kodai-jin zen-temppelille saavuimme juuri, kun siellä vietettiin häitä ja kuvattiin hääparia. Koko juhlakansa länkkärivieraita myöten oli kimonoissa.






Iltapäivällä poikkesimme kahdessa upeassa valokuvanäyttelyssä, joita on nyt Kyotographie -valokuvafestarin aikaan siellä täällä ympäri kaupunkia. Tim Flachin More Than Humanin eläinkuvat olivat aivan käsittämättömän upeita ja Stanley Greenen reportaasikuvat konflikteista ja muita maailman tärkeistä tapahtumista koskettivat taas aivan toisella tavalla.

Lähtöpäivänä suuntasimme To-ji-temppelin laajalle piha-alueelle levittäytyneille markkinoille. Myynnissä oli kaikenlaista antiikkisista samuraimiekoista paistettuun planktoniin. Ihan vain tuoksujen, tavaroiden ja niitä esittelevien innokkaiden myyjien katselu oli hauskaa, mutta toki mukaan tarttui jokunen matkamuistokin. Koko reissun olemme ihailleet upeita teräviä japanilaisia kokkiveitsiä ja nyt yhdessä kojussa oli niin vakuuttava esittely, että tartuimme syöttiin.

Lentokoneeseen emme viitsi teräaseita edes yrittää vaan olimme jo aiemmin päättäneet keventää rinkkoja lähettämällä päälystakit ja muut turhiksi käyvät painavat asiat postitse kotiin. Aika kallista, totesimme, mutta helpottaa elämää tosi paljon. Taakka kevenee vielä kentällä entisestään, kun hylkäämme Kansaihin uskolliset ja hyvin palvelleet matkafarkkumme. Taitaa olla jo aika, kun omissani kuvan osoittaman kohdan lisäksi myös etupuolella valo paistaa hiutuneesta kankaasta läpi ja polvi puhkesi tällä viikolla.

Viimeisenä päivänä söimme tietysti myös vikat sushit. Kaikkein parhaita ja tuoreimpia ne ovat paikoissa, joissa istutaan tiskin ääreen ja napsitaan ohikulkevalta liukuhihnalta mitä mieli tekee. Ja liukuhihnan keskellä kokit nakuttavat koko ajan uutta ja tuoretta sushia kehiin. Maksu sitten lautasmäärän perusteella. Ja vaikka kasa näyttää kunnioitettavalta, ei hintae kerry edes puolta a la carte sushiin verrattuna.


Mutta nyt on jo aika jatkaa matkaa ja jättää farkkujen lisäksi Japani taa. Seuraavana Filippiinit!

Reililippu loppuu Kiotossa - osa 1

Kiotoa on kehuttu Aasian Pariisiksi sen loputtomien temppelien ja palatsien, vilkkaan kulttuurielämän, kauniiden vanhojen korttelien ja käsityöläistaidon  ansiosta. Meillä on ollut täällä yhteensä vain kolme-neljä päivää aikaa, joten ihan kaikkia unescon tai lonelyplanetin rankkaamia kohteita ei ole ollut mahdollista eikä haluakaan tarkastaa.

Pakollisista turistikohteista valitsimme Kultaisen Paviljongin, jonka kuitenki totesimme yliarvostetuksi jonossakövelykohteeksi. Tykkäsimme enemmän karummasta Nijo-jon palatsista, jonka varashälyttimenä toimivat vikisevät lattialankut jalkapohjia hierovine puunsyineen olivat ihan mahtavat. Myös puutarha oli kaunis. Mangamuseo oli myös oikeasti käymisen väärti, nyt ymmärtää jotain Japanin nykykulttuuristakin.

       



Kivoin on kuitenkin ollut alue tässä aivan hostellimme lähellä, Kamo-gawa-joen molemmin puolin levittäytyvien puukorttelien pikkukujilla, joilla ilta-aikaan voi parhaimmillaan bongata geishan matkalla tapaamiseen. (Check!) Joen yli vie lukuisia siltoja ihan niin kuin Seine yli Pariisissa ja, kun ilta hämärtyy, syttyvät kauniit paperilyhdyt niin pikkukujille, kuin myös joenrannoille aukeville terasseille. "Niin kaunista, niin kaunista", hoen T:lle koko ajan.


Hauskan lisän Kioton visiittiimme toi Tn nagoylainen kaveri, ihana Aiko, joka tuli moikkaamaan meitä tänne. Oli ihan huippua saada loistavaa englantia puhuva paikallisopas, jolta kysyä kaikki tyhmät kysymykset, mitä matkan varrella on noussut mieleen. ( Miksi jalkakäytävällä on keskellä keltainen kohokuvioinen viiva? -Näkövammaisia varten. Mitä eroa on matcha- ja sencha-vihreällä teellä? -Matcha on tuoreista lehdista puristettua sekoitettavaa kuhetta, sencha kuivattuja lehtiä, joista maku vähitellen uuttuu teehen jnejne.)


Aiko vei meidät myös maistelemaan hyviä sobanuudeleita ja soijapavuista valmistettuja kansailaisia ruokia sekä jälkiruoalle teesalonkiin, jossa pääsimme testaamaan kirsikankukista tehtyä vaaleanpunaista ja matchasta tehtyä kirkkaan vaaleanvihreää jäätelöä sekä makeaa paputahnaa. Ja juomaksi tietty aitoa paksua matchaa. Yllättävän hyviä!