sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Maaseutumatkailua

Aurinko paistoi jo kun jätimme Oboken taaksemme. Olimme Ku-Nel-Asobissa tavanneet britti/sveitsiläispariskunnan, jotka tulivat Shikokun pohjoisosassa sijaitsevasta Takamatsusta. Heidän suositustensa perusteella poikkesimme Takamatsuun vilkaisemaan keisarillista puutarhaa ja Shikokun historiaa esittelevää ulkoilmamuseota. Samalla pääsimme maistamaan tuoreita udon-nuudeleita museon yhteydessä olevassa nuudeliravintolassa.




Kuulemma Takamatsussa olisi ollut muutakin nähtävää, mutta tämä riitti meille. Seuraavat yöt vietimme Okayamassa. Illalla hotellissa huomasin polttaneeni hartiani oikein kunnolla. Näköjään täälläpäin maailmaa alkukesän auringonsäteet ovat vielä salalavalampia kuin Suomessa. Filippiineille varattu aurinkorasva tulee siis tarpeeseen jo täällä.

 Itse Okayama oli lähinnä ihan kiva pienempi kaupunki, jossa ei ollut suuremmin nähtävyyksiä. Se oli kuitenkin kätevästi matkan varrella Kansaihin ja sen lähellä maaseudulla kulki kehuttu pyöräreitti.  Seuraavana aamuna hyppäsimme siis paikallisjunaan ja suuntasimme maalle Kibin alueelle. Pikkuisen aseman edestä vuokrasimme pyörät ja lähdimme polkemaan.

Reitti kulki halki pikkukylien ja peltojen, poiketen välillä temppeleissä. Oli kuuma päivä, mutta onneksi sen verran tuulta, ettei pyöräily muuttunut aivan läkähdyttäväksi. Täälläkin temppelien pihaan saapui ihmisiä bussilasteina, mutta kuitenkin siinä määrin vähemmän kuin kaupungeissa, että saimme välillä vaellella alueilla aivan rauhassakin.


Oli käsittämätöntä kuinka vedimme puoleemme vähänkin englantia puhuvia paikallisia. He tulivat heti meidät havaitessaan kysymään mistä tulemme ja sen jälkeen rupattelemaan niitä näitä. He olivat ihanan ystävällisiä ja avuliaita. Kibitsu-jinjan temppelissä naispappi innostui kesken temppelipalveluksensa kertomaan yksityiskohtaisesti temppelin toiminnasta ja kuulimme kauniilla brittiaksentilla kerrotun tarinan persikankivestä syntyneestä Persikkapojasta, Momotarosta, jota nyt palveltiin jumalana. Tarinan mukaan pieni Momotaro otti mukaansa vain apinan, koiran ja fasaanin lähtiessään taistelemaan vaarallista demonia vastaan - ja voitti.

Pyöräreitille tuli pituutta viitisentoista kilometriä, mikä ei alavalla maalla ollut kovinkaan rankka taival. Parasta noiden edellä mainittujen kohtaamisten lisäksi oli ihan vain fiilistellä kesäpäivää japanilaisella maaseudulla ja bongailla siellä täällä liehuvia suuria kalalippuja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, kerroin jo meidän kuulumiset, nyt on sun vuoro.