Obokessa oli lähinnä yksi pieni ruokakauppa ja keskustassa ehkä kuusi taloa sen ja aseman lisäksi. Paikalliset tuskin osasivat sanaakaan englantia, mutta olivat sitäkin ystävällisempiä. Kun meidän piti asemalta soittaa ryokanin isännälle Norille saadaksemme kyydin perille ja totesimme että ainoa paikan kolikkopuhelin ei toimi, riensivät aseman kahvilaa pyörittävä pikkuinen mummo ja asemalla sattumalta hengannut hampaaton pappa kilvan apuun. Aseman ihana rouva soitti puolestamme Norille ja kun ostin häneltä kiitokseksi teetä, tahtoi hän antaa tuplasti teen hinuaisen keksipaketin kaupanpäälle. Ja kun odottelimme kyytiä, toi papparainen meille ensin kourakaupalla paistettua kanaa ja sitten riisipalleroita ilmeisesti omista eväistään. Olisi tarjonnut vielä kahviakin, mutta Nori ehti siinä vaiheessa paikalle.
Itse Iya Valley on pitkä ja kapea, jyrkkäseinäinen laakso, jonka molemmin puolin kohoavat jylhät vuoret. Pohjalla virtaa kirkas joki, joka hetkittäin yltyy pieniksi koskiksi. Joen varrella on sitten pieniä kyliä, ja erilaisia pieniä nähtävyyksiä, tunnetuimpina kazurabashit eli viiniköynnöksistä tehdyt riippusillat joen yli. Maisemat olivat huikeat ja piskuiset serpentiinitiet kylien välillä hauskoja.
Ku-Nel-Asob oli yhdeltä serpentiiniltä haarautuneen pienemmän tien päässä oleva lähes satavuotias yksikerroksinen pieni talo, jonka vieressä Nori itse asui. Ryokanissa oli vain kolme tatamilattiaista äärimmäisen perinteistä vierashuonetta, yleinen tila mataline japanilaisinen pöytineen ja wc-tilat, sekä takahuoneessa keittiö, jossa Norin vaimo ja toinen nainen valmistivat ateriat. Suihkuja ei ollut, mutta diiliin kuului että tarvittaessa Nori heitti meidät muutaman kilometrin päähän hulppeaan
hotellin yhteydessä sijaitsevaan onseniin kylpemään. Talon seinät olivat lasia (ennen ilmeisesti paperia), jonka eteen yöksi vedettiin puiset luukut. Lämmitys hoidettiin pienillä kaasulämmittimillä ja keittössä leimusi avotuli.
sen toisen naisen toimesta. Tarjottimet notkuivat toinen toistaan kauniimpia pieniä ruoka-annoksia,
mutta kaikki upposi viimeistä murua myöten. Vaikka osa japanilaisista ruoista on aika erikoisia näin länsimaiseen makuun, oli tuolla kaikki jotenkin käsittämättömän hyvää.
Mutta eipä hätää, bussilla random paikallishistoriamuseoon, sieltä kepeä 13km kävelyretki sateessa seuraavaa bussia odotellessa sopivasti kohdalle osuvalle pysäkille, lounas paikallisessa toast-
ravintolassa paikallisia viihdyttäen (hyvää duunia ilmeisesti:saimme taas lajaksi pikkuleipiä). Ja sitten vielä onseniin ennen täydellistä ähkyillallista. Oli kivaa!
Mahtavia kokemuksia. Noissa maisemissa sadesäälläkin otetut kuvat on upeita. Odotamme innolla Kioton kokemuksia, kultainen temppeli jne
VastaaPoistaJoo, sade oli vaan kiva lisä eksotiikkaan! Vaik ei nätimpikään keli ois haitannut..
Poista