perjantai 23. toukokuuta 2014

Last stop Hong Kong

Filippiineiltä lensimme reissun viimeiseen kohteeseen, Hong Kongiin. Kontrasti kahden maan välillä oli vaikuttava - paluu sivistyksen, lämpimien suihkujen, ilmastoinnin ja vaivattoman liikenteen pariin oli vaihteeksi oikein mukavaa! Ihmeellistä miten ilmastoitu metro kulkee paikasta toiseen niin nopeasti säännöllisesti ja helposti!


Myös meidän majoituksen taso nousi uudelle tasolle, kun Dorsett Hotel Mongkokissa huoneessa oli upea lasiseinäinen sadesuihku (lämmin vesi!), ympäri vuorokauden toimiva ilmastointi, lainaälypuhelin 3g:llä, eikä lainkaan kukkoja tai gekkoja herättämässä yöllä. Huone oli pieni, mutta hulppean mukava.

Vaikka ei me tietenkään juuri aikaa siellä hotellissa vietetty vaan tallailtiin kaupungin katuja, ihmeteltiin ihmisvilinää ja taivasta hipovia lasiseinäisiä pilvenpiirtäjiä. Itselleni visiitti HKiin oli ensimmäinen, mutta T asui siellä neljä kuukautta pari vuotta sitten. Lähes alkuasukasopas käytettävissä siis.

HK on valtavan tiheästi asutettu ja talot kohoavat sen vuoksi korkeuksiin. Kadut ja metroasemat kuhisevat väkeä ja joka paikassa käydään kauppaa. On katumarketteja pienine myyntikojuineen täynnä ties mitä kaikkea eksoottisista hedelmistä eläviin kanoihin ja kännykän kuorista feikkilaukkuihin. Ja toisaalta on valtavia marmorilattiaisia, kasiseinäisiä ostoskeskuksia viileine kauniine myymälöineen. Ja kiinalaisten parantajien apteekintapaisia myyden tiikeribalsamia, akupunktioita ja kuivattuja eläinten elimiä.

Asuminen on kuulemma niin kallista, että monet asuvat pienenpienissä huoneissa, joihin mahtuu vain sänky. Toisaalta esim Stanleyn alueella oli suuria huviloita kattopuutarhoineen ja uima-altaineen? Samassa paikassa jätskibaari tarjosi koirillekin omia annoksia ja rouvilla oli varjot niin sadetta kuin päivänpaistettakin varten. Kontrastit olivat HKssa hurjia.




Rankat sateet rajoittivat jonkin verran nähtävyyksien tutkailua, joten vuorille rakennetut temppelit ja haikit kukkuloilla jäivät ensi kertaan. Kuurojen välissä ehdimme kuitenkin ihmetellä rauhassa Avenue of Starsia ja elokuvatähtien kädenjälkiä. Ja yhä uudestaan ja eri näkökulmista ihastua kaupungin skylineen ja auringonlaskun myötä syttyviin neonvaloihin. Kävimme myös katsomassa HKn kiinalaista yliopistoa, jossa T aikanaan opiskeli. Suuri vehreä kampusalue asuntoloineen ja urheilukenttineen erosi miljööltään melkoisesti kotimaisesta korkeakoulusta






Matkalla paikasta toiseen oli helppo poiketa vilkuilemaan kauppojen tarjontaa. Hintataso oli suurinpiirtein Suomen luokkaa, mitä nyt kojuista saattoi tehdä ja tingata löytöjä. Elektroniikassa hintaeroa oli kuitenkin enemmän. Ja valikoima kaikesta oli valtavasti Suomea laajempi. Täytyy siis  myöntää, että rinkkaan kertyi hiukan lisää painoa vielä ennen kotiin lähtöä.


Hong Kongista puhuttaessa ei voi unohtaa ruokaa. Myös ravintolatarjontaa löytyy laidasta laitaan. Maistelimme sizchuanilaista nuudelikeittoa nenät vuotaen ja suu liekeissä. Mutustimme edullisia, mutta maukkaita, dim sumeja Michelin -tähdellä palkitussa ravintolassa. Ostimme jälleen kerran evääksi sushia. Ja iltaisin testailimme toinen toistaan eksoottisempia vieraita hedelmiä.



Mutta niin kivaa kuin uusia asioita onkin maistaa, nähdä ja kokea, on kuitenkin ihana päästä myös kotiin taas.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Peace and love in Port Barton

Joku mainitsi edellisen tekstin kommenteissa laiskiaiset... No, nyt niihin vasta päästäänkin!

Corong Corongissa hyppäsimme aamuseitsemältä pakun kyytiin, rinkat heitettiin auton katolle ja vihdoin n. 7:40 siihen mennessä täyteen ahdettu auto starttasi matkaan halki vehreän Palawanin. Tie El Nidosta etelään oli mutkainen ja pätkittäin päälysteetön, mutta maisemat olivat kauniita. Ilmastoidulla pakulla pääsimme vain Roxakseen asti, jossa meidät avuliaasti ohjattiin ainoaan Port bartoniin lähtevään jeepneyyn odottamaan. Se oli ruosteettomilta osiltaan keltainen, ikivanha ikkunalasiton koulubussi, joka taas lastattiin kattopinta-ala mukaan lukien tupaten täyteen ihmisiä ja tavaroita. Sillä sitten köröteltiin 1,5 h kuoppaista pikkutietä Port Bartoniin. Matkalla rahastaja kävi keräämässä maksut kulkien liikkuvan auton katon ja ulkopuolen kautta, koska sisällä ei juuri mahtunut liikkumaan. Stuntman-ainesta.

Mutta niin, vihdoin saavuimme Port Bartoniin ja Deep Moon Resortiin. Tien puolelta piha ei näyttänyt miltään, mutta puutarhassa ja rannalla vaikutelma oli aivan toinen: palmuja, valkoista hiekkaa, kukkivia puita, kivat mökit aivan rannalla. Ja päärakennuksessa ihana iso katettu terassi, jonka lattia oli tummaa kiiltäväksi kulunutta lankkua ja kaiteissa bambupuiset tuulikellot kalisivat hauskasti tuulessa. Eikä siinä vielä kaikki, ensimmäinen tervetulotoivotus tuli selvällä suomenkielellä. Suomalainen Maija oli asunut Port Bartonissa jo toista kuukautta mm. ohjaten joogaa. Jotenkin heti tuli kotoisa olo!




Port Barton on pieni nuokkuva kalastajakylä, joka kuitenkin on niin kauniissa paikassa, että hankalista kulkuyhteyksistä (veneellä tai em. jeepneyllä) huolimatta pitkän hiekkarannan laitaan on perustettu kymmenkunta pientä resortia. Niiden lisäksi on kolme ravintolaa, kaksi diveshoppia, päällysteetön päätie, pari-kolme pientä kyläkauppaa ja huoltoasema. Ei siis juuri muuta tehtävää kuin lojua riippumatossa, ihailla maisemia, uida, joogata tai suunnata merelle sukeltamaan, snorklaamaan tai islandhoppaamaan (eieieiei!). Eli aika täydellistä lomailua.




Liityin aamuisin Maijan joogaharjoitukseen, kun T aamu-unisempana jäi vielä nukkumaan. Ihana pitkästä aikaa tehdä jotain fyysistä!


Maijan kautta edelleen tutustuttiin kahteen brittimieheen, joista toinen on divemasteri ja vapaasukeltaja ja toinen ilmeisesti travelleri monen vuoden ajalta. Päätimme vuokrata veneen ja venekuskin porukalla, ostimme kalaa ja vihanneksia ja lähdimme merelle. Snorklasimme ensin kauniilla, eläväisellä Aquarium reef -riutalla ja Martin opetti Tlle ja Maijalle vapaasukelluksen alkeita. Itse hannasin yskän takia; hengityksen pidättäminen ilman vedenpainettakin tuntui hankalalta, joten syvemmälle meno ei tuntunut hyvältä ajatukselta. Onneksi pinnassa snorklatenkin näki vaikka mitä.

Riutalta käännettiin kokka kohti Deep Moonin omaa yksityisrantaa ja siellä sijaitsevaa käyttämättömänä olevaa pikku resortia. Mageeta, kun koko valkea ranta ja kaunis piha oli vain meidän. Sähköä ei ollut, joten kalat paistettiin avotulella (kunhan seurueen partiolainen ja venekuski olivat keksineet meille tulen) ja muuten myöhäiseksi lounaaksi oli Maijan leipää ja tuoreista avocadoista ja chilistä tehtyä guacamolea sekä salaattia ja hedelmiä. Melkoista lähiruokaa ja superfoodia!






Ainiin, siinä ruoanlaiton sivussa meitsi pääsi myös joogamalliksi Maijan kotisivujen kuvitusta varten. Oli hauskaa poseerata eri asanoissa ilta-auringossa, vaikka välillä touhu meni enemmän nauru- kuin hathajoogaksi. Mutta ainakin kuvista käy hyvin selville kuka on ohjaaja ja kuka oppilas.


Sadekausi on selvästi alkanut: joka päivä kuumimpaan aikaan iltapäivästä tulee kunnon kuuro ja hyttyset lisääntyvät. Alkaa olla aika jatkaa matkaa.

perjantai 16. toukokuuta 2014

El Nido - punaisten auringonlaskujen ja oranssien turvaliivien kaupunki


Paluu ihmisten ilmoille El Nidossa tuntui samaan aikaan haikealta, oudolta ja helpottavalta: Muutakin ruokaa kuin kalaa, riisiä ja vihanneksia! Suihku! Tuuletin! Ihmisiä, ääniä, meteliä, roskaa?    Kaikki kivat ja kiinnostavat uudet tuttavuudet laivalta lähtivät kukin omiin suuntiinsa ja piti heittää hyvästit - Ehkä vielä joskus törmätään?

Myös muuten Fiilikset El Nidoa kohtaan olivat vähän ristiriitaiset. Toisaalta kaupunki oli selvästi järjestäytyneempi ja isompi kuin Coron ja maisemat rantaravintoloista merelle ja siitä jylhille saarille olivat upeat. Samalla kuitenkin turismia oli paljon enemmän. Oli saronki -ja matkamuistokauppaa, oli lukemattomia toistensa kanssa kilpailevia island hopping -yrityksiä. Ja sitten niitä (tai oikeastaan meitä) turisteja.


Majoituimme Corong Corongin kylässä hiukan varsinaisen kaupungin ulkopuolella kivassa Greenview resortissa, joka sijaitsi rauhallisella paikalla pitkällä valkealla hiekkarannalla. Puutarhassa ja rannan tuntumassa oli hyvä ziluttaa riippukeinussa kaikessa rauhassa. Illalla vuorten taakse laskeva aurinko värjäsi taivaan joka kerta huikein värein. Parhaimmillaan eräänä iltana istuin rannalla katsomassa yhtä aikaa komeaa ukonilmaa ja auringonlaskua samalla, kun lepakot suhahtelivat pään yli pitäen hyttyset loitolla. Villiä.










Välillä saimme yllemme trooppisen sadekuuron: lämpimän, lyhyen ja rankan. Kun auringosta ja helteestä oli nauttinut ja kärsinyt kolmisen viikkoa, oli ilman edes hetkeksi viilentävä sade enemmän kuin tervetullut. Tosin ilmankosteus oli jatkuvasti niin suuri, että mikään kastunut ei kuivunut ja kaikki kuivakin,vaatteista kirjoihin, kostui. Muita pieniä miinuksia muuten kovin rennoissa päivissämme Corong Corongissa ja El Nidossa, olivat kehno netti ja säännöllinen sähkön katkeaminen klo 06-14. Mutta ehkä parempi ajatella toisinpäin: olemme kehitysmaassa ja silti sähkö toimii säännöllisesti päivittäin ja nettiinkin pääsee, kun jaksaa odottaa!

Aika kului siis enimmäkseen relatessa, mutta yhtenä päivänä sorruimme innokkaan kauppamiehen tarjoukseen ja lähdimme island hopping -retkelle. El Nidoa ympäröivään Bacuitin saaristoon on tarjolla neljää erilaista kierrosta, joista jonkun suosituksen perusteella valitsimme C:n. Pakkauduimme 12 muun turistin kanssa pieneen pumpboatiin ja lähdimme matkaan. Maisemat olivat kieltämättä upeat: jylhiä kallioseinämiä, kirkasta turkoosia vettä, mangroverantoja ja valkeita hiekkoja vuoron perään.



Mutta mutta... Meihin oli alkanut iskeä temppeliväsymykseen verrattava saariähky.  Ja lisäksi samoihin kohteisiin suuntasi samassa järjestyksessä myös toistakymmentä muuta venettä matkustajineen, joten "Secret beach" ei enää ollut kovin salainen ja snorklatessa saattoi helposti saada joltakulta oransseissa turvaliiveissä kelluvista räpylästä päähän. Taon jälkeen rannat ja snorklaus tuntuivat muutenkin vähän nähdyltä jutulta, kun näissä paikoissa nyt ei ollut mitään ihan spesiaalia oranssien turvaliivien laumaa lukuunottamatta. Onneksi reissuun kuului myös poikkeaminen karulle kalliosaarelle, jolla sijaitsi hylätty pappiskoulu ja katolinen kappeli; tyhjenneen villan autioiden käytävien ja hämärien pölyisten huoneiden tutkiminen oli jännää, tuli ihan viisikkofiilis.





El Nidon positiivisia puolia olivat ehdottomasti ravintolat, joita oli paljon ja erilaisia ja yksi oikein hyväkin! Filippiineillä ruoka kun tahtoo keskimäärin olla joko suht keskinkertaista länkkäriruokaa; pizzaa, pastaa, burgeria tai sitten paikallista kalaa/lihaa/kanaa, vihanneksia ja riisiä hyvin hatarasti maustettuina. Mutta El Nidossapa oli ihan loistava Slovenialaisten veljesten pyörittämä italialainen ravintola kiviuuneineen kaikkineen. Ulkopuolella kiemurteli joka ilta pitkä jono ja mekin vietettiin kahteen kertaan puolisen tuntia odottaen sisäänpääsyä Altrovéen. Mahtavaa pizzaa, herkkupastaa, hyvää jätskiä ja hintalaatusuhteeltaan kelpo punaviiniä. Lahden Mamma Maria on kohdannut voittajansa.



Onneksi ei jääty pidempään El Nidoon, Altrovén ruoilla ja riippumatossa keinahdellen ois voinut aika pian ja mukavasti käydä rantakunnolle kalpaten.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa,


...mutta nyt en saa tätä parempia kuvia ladattua. El Nidossa kaikki asiat iltapäivän rankkasadekuuroja lukuunottamatta tapahtuu kaikessa rauhassa tai ei tapahdu ollenkaan. Tai sit jo tapahtuneetkin asiat tulee toisiin aatoksiin ja katoaa johonkin biitsille chillaamaan.

Mä taidan lähteä kans jäähdyttelemään hiiltyneitä varpaita rantaveteen. See ya!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Tao Philippines eli kaikki paitsi purjehdus on turhaa! (Varoitus: sisältää sietämätöntä hehkutusta plus isoja ylisanoja)

Kun on ollut viisi päivää merillä matkaten veneellä halki aurinkoisen ja lähes koskemattoman paratiisisaariston, nähnyt toinen toistaan kauniimpia auringonlaskuja, viettänyt yönsä hiekkarannoille rakennetuissa bambumajoissa ja tutustunut melkein 30 mukavaan uuteen ihmiseen, on vieläkin hiukan vaikea koostaa kovin yhtenäistä ja objektiivista kokonaiskuvaa kaikesta.


Ehkä aloitan siitä mistä on kyse. Kaiken takana on kaksi nuorta lähes-arkkitehtiä, britti ja filippiino-britti, jotka ystävystyivät ja lähtivät seikkailemaan toisen kotimaahan. Pystyäkseen kunnolla kartoittamaan upeaa saaristoa El Nidon ja Coronin välillä, he ostivat puoliksi vanhan rämän veneen ja palkkasivat siihen paikalliset vedet tuntevan miehistön. Kuluja jakaakseen he huokuttelivat turistikylien baareista ja hostelleista hyviä tyyppejä reissaamaan kanssaan.

Kun matkalaisia oli enemmän, ei ollut enää mahdollista yöpyä kalastajakylien nurkissa, joten he päätyivät vuokraamaan kauneimpia paikkoja base campejaan varten. Ei myöskään tuntunut reilulta vain tulla töllistelemään toisten elämää, ostamaan kalaa ja työvoimaa pilkkahintaan ja olla antamatta vastineeksi mitään.

Siksi perustettiin Tao Philippines (Tao tarkoittaa ihmistä), joka edelleen vie ihmisiä seikkailemaan kauniiseen saaristoon, mutta myös samalla pyrkii auttamaan saarten väkeä elämään hiukan vankemmalla ja kestävämmällä perustalla. He ovat mm. perustaneet esikouluja lapsille, opettaneet tehokkaampia tapoja käyttää energiaa esim ruoanvalmistuksessa, kouluttaneet naisia mm. hieromaan ja ompelemaan, auttaneet taifuuni-Yolandan uhreja ja perustaneet esimerkillisen luomufarmin, jossa opetetaan paikallisia viljelemään maata tehokkaammin ja ympäristöystävällisemmin. Sekä tietysti he nykypäivänä myös työllistävät 300 paikallista, jotka samalla saavat koulutuksen työhönsä ja englannin kieleen.


Järjestö toimii lahjoitusvaroin, mutta myös jokaisen retken hinnasta osa menee tähän humanitääriseen projektiin. Kun siis jo ennen reissua törmäsimme netissä Taophilippinesiin, innostuimme ja varasimme paikkamme seikkailuun.


Meidän lisäksemme veneeseen nousi 21 muuta matkustajaa ja kuuden hengen filippiinomiehistö sekä vanha laivakoira-Tiger ja nuorempi laivakoirakokelas Birkhein (4kk). Tällä porukalla matkasimme saariston halki pysähdellen silloin tällöin snorklaamaan tai chillaamaa jollekin kauniille saarelle. Aika kului nopeasti ja mukavasti kannella lueskellen, maisemia katsellen ja ihmisiin tutustuen.

 



Yöksi pysähdyimme base campeihin, joihin oli rannalle valmiiksi rakennettu katetut lavat tai bambumajat yöpymistä varten. Nuotio syttyi ja hiekalla nostettiin lasilliset rommia ja ananasmehua auringonlakuja ihaillen. Yön laskeuduttua tähtitaivas ja veneenä taivaalla kelluva puolikuu olivat käsittämättömän kirkkaat. Ja rantavedessä hehkui fluoresoivaa planktonia, joka hiukan vettä sotkemalla yltyi kiilumaan entistäkin voimakkaammin.


Ruoka oli enimmäkseen todella hyvää! Nuori kokkimme taikoi laivan keittiössä ihan käsittämättömän monipuolisia ruokia tuoreista kasviksista ja hedelmistä ja kaloista, jotka oli joko kalastettu matkalla itse tai ostettu samana päivänä paikallisilta kalastajilta. Parasta oli juuri vedestä veneeseen nostetusta tonnikalasta valmistettu sashimi soijakastikkeella ja wasabilla - mieletöntä!



Päästyämme Coronin kaupungin aluevesiltä eteenpäin, saarilla ei enää tullut vastaan resorteja ja sukelluspursia vaan ainoastaan harvakseltaan satunnaisia kalastajia. Yhtenä päivänä poikkesimme pieneen kalastajakylään, jonka ainoan tien poikki kirmailivat niin lapset, koirat, kuin kananpojatkin. Pienten talojen seinustoilla kuivui verkkoja ja kalansaaliita ja pihoilla puuhaili hymyileviä ihmisiä. Joka tupaan näytti mahtuvan koko suku sulassa sovussa.

Nyt pari yötä puhtaissa lakanoissa tuulettimen alla ja suihkun jälkeen nukuttuaan, koko reissusta on vain positiivista sanottavaa ja on vaikea lakata hehkuttamasta kuinka upeaa oli. Rehellisyyden nimissä myönnän kuitenkin, että paratiisisaarilla on myös kämmenen kokoisia hämähäkkejä, vessa vedetään ja iltapesu hoidetaan kauhomalla ämpäristä kylmää vettä päälle ja että tropiikissa kuumuus on todella kuumaa, etenkin ilman tuuletinta moskiittoverkon alla nukkuessa.

(Ja sairastinpa ensimmäisen reissutautinikin viettäen puolitoista vuorokautta jääteepaastolla, nukkumalla pahoinvoiden kannella ja riippumatossa. Mutta voisi sitä kai kurjemmassakin ympäristössä sairastaa. Ja taudista syytän sattumaa, en Taoa. )

Ja hei, meinasin melkein unohtaa mainita lentokalat, kuningaskalastajan, kaskaiden sirityksen, gekkojen huudot ja ne pienen pienet läpikuultavat ravut, jotka kipittivät rantahiekassa. Ja pikkuisen Birkhein-pennun tempaukset ja naskalihampaat. Puhumattakaan siitä, kuinka hauskaa on kuulla  kahdestatoista eri maasta kotoisin olevien vähintään yhtä monta maata kiertäneiden ihmisten tarintoita.




 Siis kokonaisuudessaan, viisi päivää Taon kanssa oli ihan huikeita!
Thanks a lot, Tao! 
Btw, lisää kuvia (koska blogger ei suostu niitä tänne ottamaan) galleriassa toisaalla tästä klikkaamalla.