maanantai 25. elokuuta 2014

Aarteita

Hahaa, on pakkaamisessa ja muuttamisessa sentään hyviäkin puolia!

1. Tulee hävitettyä erinäisiä kasoja kaikkea käsittämätöntä sälää, jota jostain vielä käsittämättömämmästä syystä on tullut vuosien varrella kerättyä "talteen". Nimimerkillä "kyllä vanhoista hehkulampuista voi askarrella vaikka mitä".

2. Havaitsee omistavansa enemmän tavaraa kuin realistisesti pystyy käyttämään, kokee morkkiksen ja pystyy vihdoin luopumaan myös niistä kaikista "ehkä mä käytän tätä joskus maalatessa" -vaatteista. Kun ihan niin usein ei kuitenkaan tule tässä elämässä maalailleeksi, että useamman vaatekerran tarvitsisi sitä varten.

3. Edelliseen viitaten, kirpparit pullistelee... 
(Mistä tulikin mieleeni, haluaisko joku ostaa sopuhintaan superkauniin Squierin sähkökitaran kera vahvistimen? Hyvään kotiin.)

4 Löytää tavaroita, joita on usein etsinyt, mutta ei ole koskaan tarvitessaan löytänyt. Welcome back, fysiopallot.

5. T:n vaatekaapin roskiin-kasasta voi tehdä huikeita löytöjä. (Ei kuitenkaan liikaa tai edellisistä kohdista saatu hyöty mitätöityy)

Kohta 5 johti siihen, että olen nyt keskiviikosta lähtien kuljeskellut onnellisena ihanan pehmeinä lököttävissä ja reikäisissä todellisissa poikaystäväfarkuissa kädet puoleen reiteen ulottuviin taskuihin upotettuna. Yhdistettynä Niken untuvankeveisiin free -tossuihin täydellisen mukava loma-asu on löytynyt. Iltaisin kokonaisuuteen on jo pakko lisätä villasukat, mutta muuten nilkat vilkkuu yhä inkkarikesään uskoen.







keskiviikko 20. elokuuta 2014

Illalla sytytämme tulet ja kaikki on hetken tässä

Ennen lomakuvia kertaus kesästä. Kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?

 


















Olen ollut melkein kuin lomalla, vaikka virka-aikaan olenkin ollut töissä. Vapaa-ajalla olen nukkunut mökeillä siellä sun täällä Suomessa, poiminut aamupalajugurttiin mustikoita ja metsämansikoita, uinut järvissä, lammissa ja meressä. Supannut ja pussannut. Osallistunut kalastuskilpailuun ja käynyt sushipiknikillä Koffin puistossa. Viettänyt pekkaspäivää turistina Porvoossa. Tuntenut vauvan nyrkin rakkaan ihmisen mahan läpi. Tutustunut toiseen tärkeään ihmiseen vasta hautajaisissaan. Saanut monta uutta huippua ystävää ja syönyt salmiakkijäätelöä Munkkiniemen rannassa yhden vanhimman ja rakkaimman kanssa. Itkenyt ja nauranut. Juonut iltateetä ihmetellen pilviä Tampereen yllä ja jättänyt hyvästit. Syönyt kohta vadillisen kirsikoita (kiitos Juha!). Ihastunut koiranpentu-Kosmoon ja saanut muistoksi hampaanjäljet ranteisiin. 



Ja nyt sitten loma vasta alkaa.

 

Hei täällä mä oon..

.. hengissä ja Helsingissä edelleen. Pidän sadetta ja paistan mustikkapiirakkaa. Tai siis paistoin eilen, tänään missiona on syödä se pois. T hoitaa. Yritän tottua ajatukseen, että päivän saavutuksiksi riittää päiväunet, piirakka ja iltalenkki. Tai jotain muuta, ihan mitä vaan, jos sattuu huvittamaan.

Ai miksi nyt tälläisiä tavallisimmin heinäkuun alussa kuultuja vapauden julistuksia ja rentoilun ylistyksiä? Koska hei, vaikka kesäillat pimenee ja viilenee, meikkiksen loma on vasta alkanut! Kuumuus ja kesäduuni takana on helppo hymyillä. Nyt sit vielä vähän sellaisia juuri sopivan lämpöisiä päiviä, jolloin pärjää shortseissa ja teepparissa - kiitos! Tämmöiselle helteen vieroksujalle sadekin sopii ja ukkosmyrsky on upeaa, mut hei, rajansa kaikella! Uskon edelleen inkkarikesään.

Viikonloppuna kävin Tampereella. Viimeistä kertaa ennen ensi vappua oletan. Nyt se tapahtuu. Muutto nimittäin. Ja se meininki oli kaukana lomailusta. Kesän olen elellyt muutamassa lempivaatteessa, nyt vasta pakkasin muun elämän laukkuihin ja laatikoihin ja roskasäkkeihin, kuskasin autoon, vintille, kellariin ja roskikseen. Aikamoinen urakka. Onneks oli apukoiria ja -voimia.




Kesä meni niin äkkiä, päivät duunissa, illat hellettä paossa ja viikonloput siellä sun täällä. Ja nyt jo starttaillaan uuteen siirtymävaiheeseen elämässä. Sisältää vielä paljon pakkaamista (voi kauhu!) ja satoja kilometrejä ajoa halki Suomen. Mut siinä matkalla on kyllä tarkoitus mutkitella sen verran et ehtii törmätä moniin tärkeisiin ihmisiin ja kutsua ne kylään, rapsutella Herttaa rauhassa, syventyä hyvään kirjaan, marjastamiseen ja mitään tekemättömyyteen. Mustikkapiirakkapäivä oli jo askel kohti relaamista, pakollinen tylsistyminen ennen lomamoodia.

Yöt aion katsella tähtiä, tulta ja tummaa järvenselkää. Nukuttua en kuitenkaan saa. Auto on kohta pakattu. Jännittää. Kutkuttaa. Seikkailu kuiskii korvissa. Kohta mennään taas.